UUSI
KULTA-AIKA

Jo vähintään neljä kautta sivussa olleet kirkkaat, usein tasaiset väripinnat palaavat modernina ja yksinkertaistettuna Hollywoodin kulta-ajan versiona, uutena kulta-aikana. Jo pelkkä väri on kannanotto, eikä uudessa kulta-ajassa ole läsnä 60-luvun huippumuodin ja teatteriromantiikan runsasta koristeellisuutta. Täyteläiset ja näyttävät värit esiintyvät selkeinä ja puhtaina muotoina sekä kalliissa kankaissa, mikä ei heijastele niinkään räikeää itsekorostusta vaan uudelleenlöydettyä itseluottamusta. Sävyissä toistuvat viininpunainen, petrooli, sitruuna, samppanja, keltainen, syvä jade, omenanvihreä, tummansininen, tulenpunainen, fuksia ja mandariini. Tasaisen yksinkertaiset värit edustavat ylellisyyden ja vaurauden uutta tulemista. Trendin tiennäyttäjän Miuccia Pradan läikehtivien satiinisten yläosien, tunikojen ja lyhyiden hameiden rikkumattomat väripinnat katkaisee ainoastaan vartalon muotoja korostava, vyötärölle sidottu nahkavyö. Vaatteet on leikattu tyylitellen, mutta kankaan pinta on jätetty aina tasaiseksi. 40-luvulta ammentavat hienostuneet turbaanit antavat eleganssia ja tyylikkyyttä, ja väreihin sopivat reput toimivat kiireisen nykynaisen ylellisinä asusteina, joissa on mukana ripaus ironiaakin.

Meikki: riisuttua täydellisyyttä

Silkkisten ja satiinisten vaatteiden vastapainoksi meikistä tehdään luonnollinen, tasainen ja viimeistelty. Minimalistinen meikki on raikas, eikä siinä ole mitään ylimääräistä. Kasvoille levitetään ohut kerros pehmeän täyteläistä meikkivoidetta ja ylimääräinen voide poistetaan paperin avulla. Tämän jälkeen kasvot puuteroidaan kevyesti. Vaikutelmasta tulee virheetön ja mattapintainen, ei kiiltävä tai "hikisen" hohtava. Iho näyttää raikkaalta, ja siinä on nuoruuden luonnollista varmuutta. Tämä luonnollinen, riisuttu look on valloittanut valtaosan kevään ja kesän tyyleistä ja noussut kauden johtavaksi trendiksi.

Luo look itsellesi:

Max Factorin meikkitaiteilija Pat McGrath opastaa: "Levitä kasvoille kevyttä ja täyteläistä meikkivoidetta, kuten Age Renewiä, ja poista ylimääräinen voide paperilla. Puuteroi kevyesti läpikuultavalla puuterilla kiillon poistamiseksi. Käytä isoa puuteriharjaa ja varo töpöttämästä puuteria liikaa, jotta ihosta ei tule tunkkaisen ja elottoman näköistä. Saat kasvoille luonnollista väriä ja syvyyttä nipistelemällä poskia, ja viimeistele lisäämällä huuliin kiiltoa nudensävyisellä huulivoiteella, kuten Lipfinity Top Coat -huulikiillolla.